Asiakkaiden​

Onnenkertomuksia

Onnen-kertomuksia

Teemme työtämme, jotta asiakkaamme voivat olla onnellisia ja tuntea Onnenrinteen kodikseen. Annetaan asiakkaiden kertoa, miten olemme onnistuneet.

”Onnerinteellä on hyvä ilmapiiri ja mukavan ystävällinen asiallinen henkilökunta.”

Omainen

”Isän 85-vuotissyntymäpäivät sujuivat mukavasti Onnenrinteellä. Lounaalla kilisteltiin kuoharia, kuunneltiin isän lempimusiikkia ja tanssittiinkin. Iltapäivän oman huviretken jälkeen hoitajat toivottelivat isän iloisesti ja lämpimästi syntymäpäiväkakkukahville koko 6. kerroksen väen ja henkilökunnan kanssa. Vaikka kaikkea tapahtunutta ei hetken kuluttua muistakaan, niin oikea tunnelma ja ilon hetket ovat tärkeitä ja auttavat mielen hyvinvoinnissa. Iso kiitos kaikkille Onnenrinteen hoitajille tärkeästä työstänne ja ennen kaikkea huumorintäyteisestä ja huolehtivasta asenteestanne!”

Tiina F ja Anne MM

“Hei, Toiminta on ollut mielestämme asianmukaista ja kaikin puolin palvelevaa. Olemme tyytyväisiä toimintaane, toivottavasti jatkuu edelleen meitä tyydyttävästi.”

Tuula A.

”Äitimme hoito on yhteistyötä omaisten ja henkilökunnan kesken ja kaikilla on yhteinen tavoite, vanhuksen arvokas elämä. Äitimme pääsi lähes päivystysluonteisesti vaihtamaan toisesta palveluyksiköstä Ainolaan. Tästä olemme erityisen kiitollisia.

Omaisena arvostamme avoimuutta yhteydenpidossa. Mukavaa kun meille kerrotaan avoimesti siitä, miten päivä on mennyt ja yleensäkin kuulumisia. Kiva saada valokuvallisia viestejä päivän touhuista ja virikkeistä. Ne tuovat myös meille omaisille tunnetta siitä että kaikki on hyvin. Hoitajat ovat ystävällisiä. Hoitajien ja omaisten välinen yhteistyö on avointa ja salailematonta, keskustelu vastavuoroista ja kuuntelevaa. Toiveitamme kuullaan ja koemme tulleemme kuulluksi. Tiedottaminen äidin toimintakyvystä, lääkityksiin liittyvistä asioista sekä kodin toimintaan liittyvistä asioista on ihan hyvää. Kiva lisä on äidin omassa huoneessa oleva tiedotusvihko, johon voivat niin omaiset kuin hoitajatkin kirjoittaa viestejä.


Meillä on luottamus siihen että äiti saa hyvää hoitoaja häntä kohdellaan arvostavasti, vaikka hän ei juuri enää kykene sanallisesti selkeästi aina itseään ilmaisemaan.


Omaisten merkitys ymmärretään äitimme kokonaishoidossa. Kuten joku hoitaja sanoikin, Ainolassa on omat jutut äitimme kanssa ja me omaiset touhuamme omaisen roolissa omia juttuja jotka pohjautuvat yhteiseen historiaamme
perheenä. Omaisten voimavarojen hyödyntäminen hoidossa on ollut nyt korona- aikana ymmärrettävästi rajoitetumpaa; jospa jossain vaiheessa päästään normaaliin.


Ainolassa järjestetään asukkaille virkistystoimintaa huomioiden kaikenkuntoiset asukkaat. Kuntouttavaa työ-otetta toteutetaan äitimme voimavarojen toimintakyvyn mukaan. Ruokailuhetket ja päiväkahvit ovat aina päivän kohokohta.


Ainola sijaitsee ihanalla paikalla Ainolanpuiston kupeessa ja jatkossa kun koronarajoitukset poistuvat, myös kaupungille virkistymään on lyhyt matka. ”

Tuula

”Onnenrinne Ainola on pieni, kodinomainen, ihmisen kokoinen koti vanhuksille. Voisin asua siellä myös itse.”

Marjo M

”Onnenrinteessä on oikeasti asiakkaan parasta tavoitteleva hoito. Yksilöllisyys on huomioitu, iltavirkku äitini saa valvoa. Hän istuu joka ilta ystävänsä kanssa juttelemassa. Ruoka on hyvää, välillä tilataan pizzatkin. Eläviä kukkia on
maljakoissa. Ystävällinen hoito on tärkeä asia. Levollisin mielin on saanut olla koronatilanteessakin, kun omaisen käynnit rajallisia❤️ Kiitos Onnenrinteen hoitajille.”

Minna K

Asukkaaksi Onnenrinteelle?

Tervetuloa tutustumaan Onnenrinteen tiloihin, toimintaan ja ihmisiin!
Varaa esittelykäynti alla olevasta lomakkeesta!

Esittelykaynti

Olen kiinnostunut