Työntekijöiden

Onnenkertomuksia

Onnen-kertomuksia

Onnelliset työntekijät, onnelliset asukkaat.

”Se tunne, kun haluan suojella ja antaa “omille” asukkailleni parasta mahdollista hoivaa. Se miten he ovat ajatuksissani myös vapaillani. Siitä tiedän, että työni on minulle äärettömän tärkeää ja lähellä sydäntä. Vaikka on raskaita päiviä se myös antaa niin paljon takaisin. ”

Jutta

sairaanhoitaja

“Useamman työpaikan nähneenä Onnenrinteen Neilikassa olen todella viihtynyt. Työperheemme on vaativa mutta samalla myös antaa valtavasti. Työperheemme jokainen jäsen tekee työtään omalla tavallaan mutta tavoitteemme on yhteinen. Hyvällä Me-hengellä sekä käytävillä raikuvalla huumorilla selvitään vähän tiukemmistakin tilanteista.”

Terhi

vastaava lähihoitaja

”Tunnen työntekijänä olevani arvostettu, ja opiskelijanakin minua pidetään tasa-arvoisena muiden kanssa. Työyhteisön ilmapiiri, yhteishenki ja huumori auttavat jaksamaan. Esimiesten puoleen voi aina kääntyä kaikissa asioissa, tunnen työpaikalla tulevani kuulluksi. Ihanien asukkaidemme hyvinvointi on meille kaikille yhteinen tavoite, ja heidän vilpitön palautteensa arjen pienissä hetkissä on arvokas kiitos tehdystä työstä.”

Paula

lähihoitaja, sijainen

”Viihtynyt jo 4vuotta ja viihdyn edelleen. Työnantajat helposti lähestyttäviä ja reiluja. Työporukka aivan mahtava. Erottuu muista hoivayksiköistä todella positiivisella tavalla. Suosittelen.”

Annika

lähihoitaja

”Ensimmäinen hoivakoti, jossa näkisin vanhempani tulevaisuudessa asuvan. ❤”

Lilli K

erikoissairaanhoitaja

”Meillä on ihana työporukka, joka tukee, auttaa, itkee, nauraa, neuvoo, opastaa… En vois toivoo parempia työkamuja. Meillä on siis avoin työilmapiiri, jossa jaamme paljon myös omaa elämäämme. Työporukka on sydämellistä ja vilpittömän sitoutuneita, asiakkaiden kanssa hellyttävimmät ja humoristisimmat hetket ❤️ tässäpä mielipide päivärinteen timanttisesta tiimistä.”

Heli

lähihoitaja

Työntekijäksi Onnenrinteelle?

Jätä hakemuksesi alla olevasta lomakkeesta

Jonoon tai esittelykäynti